|
Petojussien kuulumisia 7.1.2012 |
|
Petojussien joukkue lähtee nuoruuden innolla uuteen kauteen.
-Treenikausi on lähtenyt hyvin käyntiin ja positiivisella tekemisen asenteella mennään,sanoo joukkueen konkari Leena Sippola. Joukkueen keski-ikä on 19,6 vuotta,joten nuoruuden tuomaa intoa ja energiaa ei joukosta puutu.
Toista kautta naisten superiss
a lukkaroiva joukkueen 15-vuotias kuopus Oona Huhtamäki kertoo, että treenikauden tavoitteena on saada treenatut asiat kesän peleihin. Ja tärkeää on kehittyä niin pelaajana kuin
joukkueenakin,toteaa Huhtamäki.Kolmanteen kauteensa naisten superissa valmistautuva Aino-Maija Nikkola tähdentää,että nuorena joukkueena pyrimme treenikauden aikana muodostamaan yhtenäisen joukkueen, joka osaa pelata yhteen ja jokaisessa kesän tilanteessa jaksaa tsempata kaveriaan.
Kokemusta joukkueessa on myös, mutta kaikki lähtevät samalta viivalta. Tähän vaikuttaa myös se, että pelinjohtajamme, Timo Rintamäki, on oikeastaan kaikille uusi tuttavuus.Vaikka joukkueessamme on paljon toisilleen uusia ihmisiä, on silti sellainen tunne viimeisimmän leiriviikonlopun jäljiltä, niin kuin olisimme tunteneet pitempäänkin. Meillä on hauskaa yhdessä ja ennen kaikkea se on mukavaa, kun pääsemme treenaamaan kaikki yhdessä,toteaa Nikkola. Valmennus Mikko Vainionpään johdolla on tärkeässä roolissa antaen sitä tietotaitoa ja kokemusta, mitä kehittyvä joukkue tarvitsee.Seuraavaksi katseet suunnataan Halli-Sm karsintoihin,jotka pelataan 18.2 Porissa. Karsinnoissa Petojusseja vastaan asettuu Turku ja Pori. Sitä ennen kuitenkin reeniä,reeniä ja reeniä... |
|
|
Sopimuspelaajat 2012
Aino-Maija Nikkola Anna Leikas Henna Hakulinen Jenni Hack Kaisa Lindberg Kirsi Ala-Lipasti Leena Sippola Minna Eteläaho Oona Huhtamäki Reetta Aralinna Roosa Pakkala Satu Alakotila
Pelinjohtaja Timo Rintamäki Valmennus Mikko Vainionpää
Kuvassa Aino-Maija Nikkola ja Reetta Aralinna
|
|
Kauden 2012 sarjaohjelmat julkistettu |
Naisten Superpesis 2012
Joukkueet: Kempeleen Kiri; Kirittäret, Jyväskylä; Lapuan Virkiä; Pesäkarhut, Pori; Pesä Ysit, Lappeenranta, Petojussit, Seinäjoki; Rauman Lukko; Turku-Pesis; Vihdin Pallo; Viinijärven Urheilijat; Ylihärmän Pesis-Junkkarit.
|
|
Lue lisää...
|
|
SEURAYHTEISTYÖLLÄ POTKUA TYTTÖ- JA NAISPESIKSEEN
Peto-Jussit ovat solmineet yhteistyösopimuksen naapuriseurojen eli Jalasjärven Jalaksen, Ilmajoen Kisailijoiden ja Peräseinäjoen Toiveen kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on turvata näiden pienten seurojen tyttö- ja naispesäpalloilijoiden mahdollisimman hyvät puitteet edetä junioritasolta aina naisten superiin saakka. Yhteistyösopimuksessa on korostettu seurojen oman junioritoiminnan säilyttämistä C-ikäisiin saakka, jonka jälkeen tytöt saavat valita etenemisväylän, joko naisten piiri-, maakunta-, suomisarjan ja/tai B-tyttöjen supersarjan, pelitaitojensa- ja motiiviensa mukaisesti. Näistä junioreista on tarkoitus aikanaan saada naisten superiin pelaajia, jotka täyttävät samalla Peto-Jussien osalta liiton vaatimaa omavaraisuusastetta. Yhteistyöllä pyritään myös pitämään seurojen junioritoiminta vireänä, pienenevistä ikäluokista huolimatta.
Peto-Jusseilla on ensi kaudella farmisopimus suomisarjaa pelaavan Jalaksen kanssa. Muista em.seuroista käsin tytöt voivat edustaa Peto-Jusseja normaaleilla lomakesiirroilla. Yhteistyö pitää sisällään myös valmennuksellista yhteistyötä mm. eri ikäluokkien training campien muodossa sekä alueella tapahtuvaa yhteistä pesäpallon markkinointia, lajin näkyvyyden parantamiseksi. |
|
Kansallisaarre-ohjelma iskee pesäpallon uuteen muottiin |
|
YLE TV2:n Koura-palkitun Kansallisaarre-sarjan seuraava tuotantokausi avataan 28. marraskuuta, kun kansallispelimme pesäpallo keksitään uudestaan. Mukana ovat Angry Birds –videopelistä tuttu Jaakko Iisalo, TV-sarjojen Duudsonit ja Madventures taustavoima Risto Kuulasmaa sekä pesäpallon monitoimimies Jani Valkeapää.
Ohjelmasarjassa uusitaan suomalaisia kansallisaarteita. Työryhmän tehtävänä on ollut miettiä, mitä muuta pesäpallo voisi olla kuin nykymuotoinen kansallispelimme.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
|
|